joulun taikaa, rauhan aikaa
lumen valkeus, muistojen haikeus
jänön polkuja lumessa
tähdet, sadoin lumitimantein valoa hohtaa
niiden loisteessa löydät perille tien
salaiseen paikkaan, jonne Sinulle joulun vien.
Lumiset oksat vihreän puun,
kimmeltää valossa jouluisen kuun
katselen tähtien hopeista nauhaa
toivotan tulevaan jouluusi lämpöä rauhaa
toivotan tulevaan jouluusi lämpöä rauhaa
Jouluna voit nähdä sen
kauniin hetken sinisen
hiljenee ihmistalot
lämpöiset jouluvalot, syttyvät ikkunaan
näin sydämeeni joulun teen.
enkeli äidin seinällä
jostain menneisyydestä hyvin vanha muisto..
Hyvää joulun aikaa, joulua blogini lukija ja
enkeli äidin seinällä
jostain menneisyydestä hyvin vanha muisto..
Hyvää joulun aikaa, joulua blogini lukija ja
Toivon Onnea, Menestystä ja
kaikkea Hyvää tulevaan uuteen vuoteen 2016!
..tonttu mietteissään tuvan penkillä..
"Kolme tonttua pientä, sisään ovesta pujahti.
Yksi ripotteli joulun tuoksua,
toinen kynttilän sytytti,
kolmas lahjoitti joulun iloa."
runo: Mervi Marjamaa
nämä tontut ovat omaa käsialaani,
ne ovat vanha-ajan tonttujen kaavoilla tehtyjä.
Nukkevalut ostettu Nukkekamarista Porista.
Tonttu katsoo ikkunasta ja näkee jo tulevaan vuoteen 2016.
Hän toivoo, että sinäkin pääset katsomaan näyttelyäni..
..tonttu mietteissään tuvan penkillä..
Yksi ripotteli joulun tuoksua,
toinen kynttilän sytytti,
kolmas lahjoitti joulun iloa."
runo: Mervi Marjamaa
ne ovat vanha-ajan tonttujen kaavoilla tehtyjä.
Nukkevalut ostettu Nukkekamarista Porista.
Hän toivoo, että sinäkin pääset katsomaan näyttelyäni..
se tähti tulee valaisemaan, joka joulu joulukuusessa.
kävin sytyttämässä kynttilöitä isovanhempien haudalla,
sekä isomamman..
lapsuuden joulupukki ja isoäitini
kuva liittyy joulumuistoon..tässä tuvassa
Palaan mielessäni
lapsuuteen olin 5-vuotias. Olen saanut olla onnekas, sillä kotini on se sama
maalaistalo täällä saaristossa tänäänkin.
Täällä oli lapsena ollessani maatilan eläimiä, oli possuja, kanoja, hevosia, lehmiä ja lampaita. Eläimet olivat joka päivä tässä ympärillä ja heistä huolehdittiin ihan niinkuin ihmisistäkin välittäen. Oli kissa ja koira. Vierelläni oli aina Hippa pystykorva ja hän sai aina myös jouluna lahjoja. Isoisäni ja isoäitini huolehtivat kaikesta. Isoisäni vähän raskaimmista metsä- ja peltotöistä, puutöistä ja hevosista eläimistä huolehtien. Isoäitini eläimistä, ihmisistä, ruuista, vaatetuksista, kukista ja ihan kaikesta. Jouluna isoäitini ja isoisäni ahkeroivat, niinkuin aina. Tavallista enemmän oli leivinuunilla käyttöä.. joulun aikaan sinne laitettiin vuoroin laatikoita, leipiä, kakkuja, pitkoja ja kinkku. Leivoimme yhdessä pullaa ja pitkoja, piparkakkuja aina vähän ennen joulua sen vuoksi jo porstuaan tuli lämmin pullan tuoksu tullessa sisälle tupaan. Isoisäni huolehti saunaan vedet, tupaan kannettiin myös vesi ja kinkun paisto oli enempi pappan vastuulla. Jouluaamuna, keitettiin puuro, sitten mentiin ruokkimaan navetan eläimet, lypsämään lehmät, he saivat navetassa myös joulun tuntua, enempi heinää ja kaikkea laitettiin, jouluomenoita. Lähdettiin varhain joulukirkkoon ja muistan, kun yön aikana oli pakkanen kiristynyt ja pappa nosti minut mamman viereen. Kirkkoreessä penkillä odotti lampaantalja, joka kiedottiin ympärilleni. Muistan miten matkalla suljin silmiäni, sillä tuntui, että lumi tuiskasi enempi kasvoilleni, mutta Lotta-hepan kulku oli varmaa ja turvallista. Kirkosta on jäänyt mieleen se penkkirivi, jossa aina istuimme, se oli toinen keskikäytävältä oikealla puolen, jokaisella talolla oli täällä oma penkkirivinsä. Aina, jos penkki on vain vapaa mielellään istuu siihen vieläkin. Kirkkomme on pieni tunnelmallinen punainen puukirkko. Kynttilät aidot syttyivät sen käytäväkruunuihin ja myös joulukuuseen aitoon. Kirkon tunnelma oli aina herkkä, isoäitini ja minä pyyhimme silmäkulmiamme, kun laulu tai papin puhe herkisti. Jouluna tänne tulivat myös serkut. Sitä joulupukkia ennen ehdimme aina käymään saunassa. Pihasauna on sama mikä tässä vieläkin on tallella. Muistan, kun äitini kantoi sylissään aina talvisin meitä veljeäni ja minua saunasta löylystä tultuamme sisälle kovaa vauhtia hytisten, olimme filttiin ja pyyhkeeseen syliin tiukasti kiedottuina, ettei pakkanen toisi kylmää iholle, siinä sai juosta 25 metrin matkaa vähän kiemurrellen lumista polkua ennen kotiovea. Vesi kannettiin aina sisälle saunaan ja lämmitettiin padassa. Saunassa oli pukuhuone ja muistan sen äidin leikin vieläkin.. ”tarja meni saunaan laittoi takin naulaan tarja tuli saunasta otti takin naulasta” tällä lorulla saatiin nopeutta, kun talvi tuntui aina niin kylmältä pukuhuoneessa, jossa ei ollut mitään lämmitystä. Mutta iho tuntui niin puhtaalta, kun pääsi joulusaunaan. Käytiin kerran viikossa saunassa ja päivä oli aina sama lauantai-ilta, joulu saattoi muuttaa saunapäivän. Se veden kantaminen saunaan oli jo iso työ, lähde oli kauempana. Talvella säilyi lypsymaito paremmin, kun jäätä saatiin helpommin järvestä, hevoskärryillä tuoden. Jääkaappeja ei silloin ollut, mutta navetassa oli kylmähuone, johon vietiin jäätä. Kesällä jää säilyi sahanpurun alla tässä vähän matkan päässä. Jouluna tämän saunan jälkeen syötiin jouluateria ja hetken huilattuamme odottelimme joulupukkia. Muistan, kun kamarissa veljeni ja serkut paljastivat minulle sen salaisuuden. Olin kovin utelias kuulemaan mistä nyt kuiskitaan. Serkkuni sanoi, että ”muista kuunnella tarkkaan joulupukilla on ihan naapurin Riikkan ääni”. Hymyilytti, ja samalla pohdin, että voisiko se olla. Istuimme hiiren hiljaa tuvan penkillä ja odottelimme joulupukkia. Joulupukin helistimen kilistystä ja kovaa kopinaa alkoi kuulua porstuasta, meitä nauratti, ja samalla osasimme odottaa rauhallisesti ja hiljaa saapuvaa joulupukkia. Hän tuli aina siinä viiden aikaan, kuten tänäkin jouluna. Totta tosiaan ääni oli syvän miehekäs, mutta naurahtaessaan kaikki tunsimme hänet ja vähän tökimme toinen toisiamme kyynärpäällä se oli elekieltä lapsien, että Riikka-pukki on nyt tunnistettu. Kerroimme vasta äidille siitä vanhempina, että saimme joulupukin vielä vähän aikaa eteenpäin vuosissa tulemaan, sillä hartaasti sitä aina odotti. Lauloimme joulupukille perinteisiä joululauluja ja pyörähdimme tätini kanssa kuusen ympärillä käsi kädessä, siihen tuli isoäiti ja äitikin mukaan ja kyllä se herkisti, kun suku oli taas yhdessä, niinkuin kesälläkin aina. Näitä joululaulujakin odotti ja rakasti, se kuului iltaan, jota jatkoimme vielä joulupukin lähdettyä. Joulupukin kulkupelinä oli sillä kertaa potkukelkka. Porstuasta tuotiin lahjoja ja vähän isommat serkut, jotka osasivat jo lukea saivat jakaa lahjoja yksi paketti kerrallaan. Joulu oli aina punainen, vihreä, valkoinen, kultainen ja hopea, lämmin, koskettava, sen teki suku ja eläinten läheisyys. Jännä asia, vaikka lapsena ymmärsi lahjojen merkityksen, kuitenkin se ihmisten lämpö läheisyys ja rauhallisuus ympärillä on jäänyt tärkeämmäksi muistoksi joulusta ja tuo matka reellä joulukirkkoon. Tärkeimmäksi lahjaksi, jonka muistaa jo varsin varhain nousevat mamman kutomat sukat ja vanttuut, hän teki ne aina tuvan hämärässä, ja meitä serkkuja oli monta, hän kutoi kaikille. Niissä oli aitoa villaa, sillä rukki oli ahkerassa käytössä tuvassa, kuten myös kangaspuut, joilla mamma teki räsymattoja pitkiä. Ei näitä jouluja lapsuuden koskaan unohda. Ne oli täynnä sitä lämpöä joka isoisän ja isoäidin ympärille luotiin tai sanoakko oikein, isovanhemmat loivat lämpimän joulun, josta saatiin hyvät eväät elämään.
Joulu oli täällä saaristossa yhtä tärkeä juhla kuin juhannus, niihin panostettiin enempi aina kodin siivoamista ja ruuista, saunan lämmityksistä asti.
- Tule joulu kultainen, tuo ne muistotkin lapsuuden hetkeksi takaisin -
Täällä oli lapsena ollessani maatilan eläimiä, oli possuja, kanoja, hevosia, lehmiä ja lampaita. Eläimet olivat joka päivä tässä ympärillä ja heistä huolehdittiin ihan niinkuin ihmisistäkin välittäen. Oli kissa ja koira. Vierelläni oli aina Hippa pystykorva ja hän sai aina myös jouluna lahjoja. Isoisäni ja isoäitini huolehtivat kaikesta. Isoisäni vähän raskaimmista metsä- ja peltotöistä, puutöistä ja hevosista eläimistä huolehtien. Isoäitini eläimistä, ihmisistä, ruuista, vaatetuksista, kukista ja ihan kaikesta. Jouluna isoäitini ja isoisäni ahkeroivat, niinkuin aina. Tavallista enemmän oli leivinuunilla käyttöä.. joulun aikaan sinne laitettiin vuoroin laatikoita, leipiä, kakkuja, pitkoja ja kinkku. Leivoimme yhdessä pullaa ja pitkoja, piparkakkuja aina vähän ennen joulua sen vuoksi jo porstuaan tuli lämmin pullan tuoksu tullessa sisälle tupaan. Isoisäni huolehti saunaan vedet, tupaan kannettiin myös vesi ja kinkun paisto oli enempi pappan vastuulla. Jouluaamuna, keitettiin puuro, sitten mentiin ruokkimaan navetan eläimet, lypsämään lehmät, he saivat navetassa myös joulun tuntua, enempi heinää ja kaikkea laitettiin, jouluomenoita. Lähdettiin varhain joulukirkkoon ja muistan, kun yön aikana oli pakkanen kiristynyt ja pappa nosti minut mamman viereen. Kirkkoreessä penkillä odotti lampaantalja, joka kiedottiin ympärilleni. Muistan miten matkalla suljin silmiäni, sillä tuntui, että lumi tuiskasi enempi kasvoilleni, mutta Lotta-hepan kulku oli varmaa ja turvallista. Kirkosta on jäänyt mieleen se penkkirivi, jossa aina istuimme, se oli toinen keskikäytävältä oikealla puolen, jokaisella talolla oli täällä oma penkkirivinsä. Aina, jos penkki on vain vapaa mielellään istuu siihen vieläkin. Kirkkomme on pieni tunnelmallinen punainen puukirkko. Kynttilät aidot syttyivät sen käytäväkruunuihin ja myös joulukuuseen aitoon. Kirkon tunnelma oli aina herkkä, isoäitini ja minä pyyhimme silmäkulmiamme, kun laulu tai papin puhe herkisti. Jouluna tänne tulivat myös serkut. Sitä joulupukkia ennen ehdimme aina käymään saunassa. Pihasauna on sama mikä tässä vieläkin on tallella. Muistan, kun äitini kantoi sylissään aina talvisin meitä veljeäni ja minua saunasta löylystä tultuamme sisälle kovaa vauhtia hytisten, olimme filttiin ja pyyhkeeseen syliin tiukasti kiedottuina, ettei pakkanen toisi kylmää iholle, siinä sai juosta 25 metrin matkaa vähän kiemurrellen lumista polkua ennen kotiovea. Vesi kannettiin aina sisälle saunaan ja lämmitettiin padassa. Saunassa oli pukuhuone ja muistan sen äidin leikin vieläkin.. ”tarja meni saunaan laittoi takin naulaan tarja tuli saunasta otti takin naulasta” tällä lorulla saatiin nopeutta, kun talvi tuntui aina niin kylmältä pukuhuoneessa, jossa ei ollut mitään lämmitystä. Mutta iho tuntui niin puhtaalta, kun pääsi joulusaunaan. Käytiin kerran viikossa saunassa ja päivä oli aina sama lauantai-ilta, joulu saattoi muuttaa saunapäivän. Se veden kantaminen saunaan oli jo iso työ, lähde oli kauempana. Talvella säilyi lypsymaito paremmin, kun jäätä saatiin helpommin järvestä, hevoskärryillä tuoden. Jääkaappeja ei silloin ollut, mutta navetassa oli kylmähuone, johon vietiin jäätä. Kesällä jää säilyi sahanpurun alla tässä vähän matkan päässä. Jouluna tämän saunan jälkeen syötiin jouluateria ja hetken huilattuamme odottelimme joulupukkia. Muistan, kun kamarissa veljeni ja serkut paljastivat minulle sen salaisuuden. Olin kovin utelias kuulemaan mistä nyt kuiskitaan. Serkkuni sanoi, että ”muista kuunnella tarkkaan joulupukilla on ihan naapurin Riikkan ääni”. Hymyilytti, ja samalla pohdin, että voisiko se olla. Istuimme hiiren hiljaa tuvan penkillä ja odottelimme joulupukkia. Joulupukin helistimen kilistystä ja kovaa kopinaa alkoi kuulua porstuasta, meitä nauratti, ja samalla osasimme odottaa rauhallisesti ja hiljaa saapuvaa joulupukkia. Hän tuli aina siinä viiden aikaan, kuten tänäkin jouluna. Totta tosiaan ääni oli syvän miehekäs, mutta naurahtaessaan kaikki tunsimme hänet ja vähän tökimme toinen toisiamme kyynärpäällä se oli elekieltä lapsien, että Riikka-pukki on nyt tunnistettu. Kerroimme vasta äidille siitä vanhempina, että saimme joulupukin vielä vähän aikaa eteenpäin vuosissa tulemaan, sillä hartaasti sitä aina odotti. Lauloimme joulupukille perinteisiä joululauluja ja pyörähdimme tätini kanssa kuusen ympärillä käsi kädessä, siihen tuli isoäiti ja äitikin mukaan ja kyllä se herkisti, kun suku oli taas yhdessä, niinkuin kesälläkin aina. Näitä joululaulujakin odotti ja rakasti, se kuului iltaan, jota jatkoimme vielä joulupukin lähdettyä. Joulupukin kulkupelinä oli sillä kertaa potkukelkka. Porstuasta tuotiin lahjoja ja vähän isommat serkut, jotka osasivat jo lukea saivat jakaa lahjoja yksi paketti kerrallaan. Joulu oli aina punainen, vihreä, valkoinen, kultainen ja hopea, lämmin, koskettava, sen teki suku ja eläinten läheisyys. Jännä asia, vaikka lapsena ymmärsi lahjojen merkityksen, kuitenkin se ihmisten lämpö läheisyys ja rauhallisuus ympärillä on jäänyt tärkeämmäksi muistoksi joulusta ja tuo matka reellä joulukirkkoon. Tärkeimmäksi lahjaksi, jonka muistaa jo varsin varhain nousevat mamman kutomat sukat ja vanttuut, hän teki ne aina tuvan hämärässä, ja meitä serkkuja oli monta, hän kutoi kaikille. Niissä oli aitoa villaa, sillä rukki oli ahkerassa käytössä tuvassa, kuten myös kangaspuut, joilla mamma teki räsymattoja pitkiä. Ei näitä jouluja lapsuuden koskaan unohda. Ne oli täynnä sitä lämpöä joka isoisän ja isoäidin ympärille luotiin tai sanoakko oikein, isovanhemmat loivat lämpimän joulun, josta saatiin hyvät eväät elämään.
Joulu oli täällä saaristossa yhtä tärkeä juhla kuin juhannus, niihin panostettiin enempi aina kodin siivoamista ja ruuista, saunan lämmityksistä asti.
- Tule joulu kultainen, tuo ne muistotkin lapsuuden hetkeksi takaisin -
Kaunista joulutunnelmaa on postauksesi tulvillaan. Hyvää joulua sinullekin!
VastaaPoista